Minusta on mukavaa, kun jälleen on
alkanut uusi näyttelykausi ja tapaan taas vanhoja ja uusia kavereita
Vehoniemellä. Saatte olla varovaisia, sillä olen talven aikana oppinut
uusia jippoja napata jäätelöitä ja kilotkin ovat pudonneet juuri
sopivasti, että masuuni mahtuu makupaloja. Seuraani on myös liittynyt
varsinainen riiviö ja tuleva seuraajani Milla. Hän on vasta jokseenkin
puolivuotias ja ilmeisesti minun oletetaan antavan hänelle
tapakasvatusta, mutta katsotaan sitä nyt ajan kanssa.
Sanovat,
että olemme Nöfikoiria, mutta minä sanon, että olemme persoonia ja minä
henkilökunnan kysytyin jäsen. Olenhan minä itse vähän laiskansutjakka,
mutta jotkut ovat kyllä nähneet, että tarvittaessa meistä löytyy myös
luonnetta.
Olen hyvätapainen, ystävällinen ja isokokoinen, mutta
niin suurella autolla ette pihaan tule, että väistäisin, jos satun
makaamaan keskellä tietä, sillä Nöfikoirat eivät pelkää mitään. Kaikki
ovat minulle kavereita niin kauan kuin kukaan ei loukkaa tai yritä
loukata minua fyysisesti. Tulen mukavasti toimeen myös alueella
vierailevien toisten koirien kanssa, mutta joskus saattaa jonkun ison
kuorma-auton ääni kuulostaa korvissani ärsyttävältä ja silloin näette,
kun olen valmis puremaan renkaan rikki. Uskon myös, että Milla ei tule
kasvaessaan poikkeamaan meille tyypillisestä lajikäyttäytymisestä,
mutta se ottaa aikansa, sillä Nöfikoirat kasvavat jokseenkin kaksi
vuotta.
Minusta
itsestä on mukava lähteä aamulla töihin ja usein olisin lähdössä
aikaisemminkin, mutta meidän iskällä on omat aamurituaalinsa ja joudun
odottelemaan lähtöä ja pääsyä tapaamaan lapsia - joskin on Vehoniemellä
usein minua odottamassa vanhempiakin ihmisiä. Sillä onhan niin, että
kaikilla Teillä ei ole mahdollista pitää kaltaistani persoonaa kotona,
vaikka haluaisittekin, koska minulla on kahdesti vuodessa karvanvaihto
ja tarvitsen oman jokseenkin karhunkokoisen makuuksen. Tällaiselle neljätoistavuotiaalle tytönhupakolle löytyy kesällä on sopivan viileä paikka museon varjonpuoleiselta seinustalta.
Voin
lähteä myös mukaanne sujuvasti alas Roineen rantaan uimaan, eikä se ole
mikään katastrofi, että meidän iskä joskus irtipäästessäni kiukuttelee
hävitessäni mukavien museovieraiden mukaan pienelle lenkille
luontopoluille.
Minulle on selvinnyt, että niin kauan kuin
Vehoniemellä on ollut automuseo - niin kauan on aina ollut Nöfikoira
(Tassu). Minä olen jo kolmas ja Milla kasvamassa järjetyksessä laskien
viidenneksi. Voitte uskoa minun saaneen hyvän kodin ja kohtuullisen
tapakasvatuksen. Hyväksyn nopeasti itselleni uuden ystävän, mutta
oivallan myös sen, jos persoonani ei kelpaa seuraksenne, tai oman
koiranne seuraksi. Minulle on selvinyt vuosien myötä, että se on
tyypillistä rodullemme ja uskon myös Millan omaksuvan samoja
käyttäytymismalleja.